Talosta on tehty lehtijuttuja niin kauan kuin muistan. Sitä on esitelty ulkoa ja sisältä neljänä eri vuosikymmenenä.

Valtaosan elämästäni, ainakin kaksikymmentä vuotta, olen pelännyt taloon liittyen kahta asiaa: sitä, kun perin sen, ja sitä päivää, kun sinne tulee kuntotarkastaja.

Pitkäperjantaina aloitimme urakan, joka ei ihan saanut pääsiäisen kristillisen ylösnousemuksen kolmen päivän mittaa, mutta kaksi kumminkin. Talven ja alkukevään hitaan etenemisen jälkeen tuli vihdoinkin aika tyhjentää taloa urakalla, pitkän viikonlopun ja jätelavan siivittämänä.

Lapsuudenkotini ei ollut ihan tavallinen. Vanha kansakoulu keskellä metsää jonka ovet olivat aina auki ja huoneet täynnä elämää. Tuo talo, Pikkalan vanha kansakoulu, on tämän blogin päähenkilö. Vanhempani ostivat talon vuonna 1978, pari vuotta ennen syntymääni, ja asuin siellä noin 20 vuotta.

Pikkalan vanha kansakoulu toimi 1900-luvun alussa sisäoppilaitoksena ulkosaaristossa asuville lapsille. Muistan lapsuudessani kerrotun, että minun huoneeni toimi tyttöjen makuuhuoneena, vanhempieni huone poikien makuuhuoneena ja alakerrassa oli veistoluokka.

Olen käynyt talon tavaroita läpi melkein kolme kuukautta. En ole tarkoituksella pitänyt kiirettä, mutta välillä kaikki tuntuu kamalan hitaalta ja tuskaiselta.