Studiokaaos ja autotalliurakka
Paljon on tapahtunut sitten edellisen päivityksen – onhan siitä jo vuosi. Rakas päiväkirja, en vuosi sitten olisi uskonut, että nyt ollaan tässä... Mutta siitä lisää myöhemmin, hypätään ensin ajassa taaksepäin.
Kaunista mutta kylmää.
Talvella sisälämpötila huiteli 10 asteen molemmin puolin öljylämmityksen puhaltaessa euroja ja fossiilipäästöjä taivaalle. Hiiriä napsahteli loukkuihin tasaiseen tahtiin, ja talolle tultaessa loukkujen tyhjennys olikin aina mieheni ensimmäinen homma. Putketkin jäätyivät taas, kuten koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Tällä kertaa ne olivat kuitenkin jäässä kolme kuukautta. Ei kuitenkaan auttanut muu kuin ryhtyä studion kimppuun.
Eniten pelkäämäni urakka kesti lopulta koko talven ja kevään – niin hidasta tavaran läpikäyminen oli, varsinkin kylmässä.
Oh lord.
Lattiapinta-alaa ei juuri näkynyt, kun urakka aloitettiin. Studio oli täynnä isäni audio- ja videovehkeitä viideltä eri vuosikymmeneltä sekä kymmeniä soittimia. Kymmenet monitorit, vuosikymmenten kirjanpito ja kaikenlainen elektroniikka täyttivät takahuoneen. Piuhoja oli niin paljon, että ne olisivat varmaan voineet kiertää maapallon.
Määrän lisäksi haasteena oli tavaran luonne: mikä on arvokasta ja mikä joutaa kierrätyskeskukseen tai Sorttiin?
Cutting edge software.
Onni on innokkaat ja avuliaat ystävät
Omasta ystäväpiiristäni löytyi onneksi ihmisiä, jotka olivat innokkaita auttamaan. Järjestimme talven ja kevään aikana useampana viikonloppuna treffejä studioon, jossa takit päällä kävimme tavaroita läpi. Isäni aloitti audio- ja videokaman haalimisen 80-luvulla Yleisradion huutokaupoista ja jatkoi sitä aina 2020-luvulle ja Temuun saakka. SER-jätettä kertyi kuormatolkulla.
Eräs ystävämme laittoi arvokkaita linssejä myyntiin ja kaivoi animaatiopöytälahjoituksesta kiinnostuneiden yhteystietoja. Toinen roudasi omaan torppaansa muutaman peräkärryllisen tavaraa ja pelasti mitä oudoimpia esineitä.
Tavaraa lähdössä uuteen kotiin.
Ystävien tuttavien kautta löytyi kulttuuriyhdistys, johon lahjoitettiin ja myytiin tavaraa puolentoista muuttoauton verran. Muusikoille löytyi äänityskalustoa, ja lähikoulu sai parin bändikerhon verran soittimia. Pikkuhiljaa lattiapinta-alaa alkoi näkyä, ja alkukesän talkooviikonloppuna tila tyhjeni vihdoin vauhdilla.
Ikuisuusprojekti-Jaguar siirtymässä ostajille.
Myös 80-luvulla romutetun toisen Jaguarin ovet olivat hyvässä tallessa.
Oma lukunsa oli isäni toinen mancave eli autotalli, vaja, vajan parvi, takahuone, vintti ja sivuvaja... Olin alusta saakka päättänyt, että näiden tyhjentämistä EN tee itse, ja onneksi löysin nuoren ja innokkaan kaverin hommaan.
Lukuisia autonrenkaita, vanhoja astianpesukoneen ritilöitä, rakennustarvikkeita, rikkinäisiä kalusteita, työkaluja, roskaa sekä maaleja, öljyjä, liuottimia ja ties mitä vaarallista jätettä ainakin kolmelta vuosikymmeneltä.
Kyytiä vailla.
Jätelavafirma otti tilauksia vastaan tihenevässä tahdissa, ja Sorttiaseman lajittelujärjestelmä oli jo tullut tutuksi, kun pari viikkoa ja 54 työtuntia myöhemmin sain viestin: "Tyhjää on!". Vajan perältä löytynyt autonromukin pääsi romurekkaan murskaimen kautta.
Melkein tyhjä.
Karmeinkin homma loppuu joskus, vaikka usko meinasi välillä loppua kesken. Sen kuitenkin tiedän, että ilman ystäviä ja apukäsiä istuisin vieläkin repimässä jatkojohtojen verkostoa irti seinästä ja miettimässä, minne neljäkymmentä torvea sijoitetaan.
