Jätelava
Pitkäperjantaina aloitimme urakan, joka ei ihan saanut pääsiäisen kristillisen ylösnousemuksen kolmen päivän mittaa, mutta kaksi kumminkin. Talven ja alkukevään hitaan etenemisen jälkeen tuli vihdoinkin aika tyhjentää taloa urakalla, pitkän viikonlopun ja jätelavan siivittämänä.
“Lava näytti suurelta, mutta en epäillyt, etteikö se täyttyisi.”
En ole ennen tilannut jätelavaa, mutta onneksi naapurin ystäviltä sai hyviä vinkkejä. Sekajätteen vieminen jätteenkäsittelylaitokselle maksaa eniten – kannattaa siis siitäkin syystä lajitella.
Etukäteen oli vaikeaa hahmottaa, kuinka paljon lavalle mahtuu tavaraa ja minkä tyyppisistä asioista se varmimmin täyttyisi. Poltettavaan sekajätteeseen menisivät useimmat huonekalut ja patjat, joten päädyimme siihen.
Jätelava saapuu turvakameran kuvassa.
Mieheni tilasi lavan paikalliselta yrittäjältä, ja seurasin pihan turvakameralla sen saapumista. Lava näytti suurelta, mutta en epäillyt, etteikö se täyttyisi.
Kuten aina, ennen varsinaista urakkaa piti tehdä valmistelut. Kävimme ensin Kirkkonummella kaupassa, ja ennen kuin ostokset saattoi purkaa, piti pestä jääkaappi ja desinfioida pöytäpinnat hiirten varalta.
Vaikka hiiriä ei enää viikkoihin ole tullut loukkuihin (kevät ja hiirenkarkottimet näyttävät toimivan), oli oman mielenrauhan takia kivempi, että ainakin kriittiset paikat olivat puhtaat.
Talon viimeiset asukkaat.
Emme ole yöpyneet talossa isäni kuoleman jälkeen. Etukäteen hiukan mietitytti, miltä tuntuisi nukkua talossa vain oman perheeni kesken. Tiettyihin lapsuudenkodin ääniin on aikuisenakin ehtinyt ehdollistua: isäni hipsimässä yöllä vessaan, katsomassa lujaa televisiota ja nukahtamassa sen ääreen.
Nyt askelten ääniä ei kuulunut. Yöllä puulattioilla rapisteli ainoastaan seniorikoiramme joka ei osannut asettua nukkumaan. Hetken mietin, kummitteliko äitini viimeinen koira Lupi sille.
Äitini askelia en enää kuule samalla tavoin kuin isäni vaikka nukumme hänen makuuhuoneessaan. Tyhjentämisen jälkeen se on alkanut tuntua jälleen minun huoneeltani joka se aluksi olikin.
Kun sieltä purettiin vaatekaappi (jonka alta paljastui hiirien karkkipaperikätkö), poistettiin yöpöytä, lipasto ja parvelta pari pölyistä patjaa, sai huone desinfioinnin jälkeen huomattavasti raikkaamman olemuksen.
Lastulevykaapit ja lipastot saivat lähteä vanhasta huoneestani.
Ensimmäisen päivän jälkeen mieheni epäili hetken, että lava ei tulisi täyteen. Minä en epäillyt ja vakuutin pian hänetkin. Isossa talossa on se huono (tai hyvä) puoli, että sinne voi säilöä kaikenlaista sen sijaan, että hankkiutuisi siitä eroon. Kun alkaa tarkemmin katsoa, löytyy joka huoneesta joku rikkinäinen tuoli ja sohvia on kaikkialla!
Vaikka meitä oli urakassa vain kaksi, täyttyi lava hyvää vauhtia. Ensimmäisen päivän jälkeen lihakset olivatkin sen tuntuiset, että rappusia on ravattu ja satoja kiloja kannettu.
“Oli selvää, että kaikki tavarat eivät tulisi mahtumaan kyytiin. ”
Ensimmäinen viidestä sohvasta.
Lauantaina oli koko päivä aikaa, ja oli selvää, että kaikki tavarat eivät tulisi mahtumaan kyytiin.
Kun romppeet oli kannettu ulos, oli tetriksen aika. Tavarat piti sommitella huolella, jotta edes kaikki ulos kannetut mahtuivat mukaan. Samaan aikaan jännitti iltapäiväksi luvattu sade, jonka alta piti ehtiä pois. Pressutkin piti kaivaa esiin ja peitellä lopuksi kuorma. Hyvin kuitenkin ehdittiin.
Jätelavalle päätyi yhteensä viisi sohvaa, arviolta kymmenen tuolia, yksi vaatekaappi, lipasto, yöpöytä, kirjoja, patjoja, cd-teline, pöytä…
Aarre 90-luvulta
Kun on vuosikymmenet katsellut nurkasta toiseen siirtyneitä 80-luvun patjoja ja sohvia ja päivitellyt rikkinäisiä tuoleja, tuntui hyvältä päästä roinasta eroon. Samalla mieleen tuli toki muistoja. Tuolla sohvalla muhinoin teininä poikaystäväni kanssa, tuossa säilytin CD-levyjäni, tuon NKOTB-huivin hankin Jäähallin keikalta.
Muistoihin on hauskaa palata hetkeksi, mutta mitään jätelavalle haudattua en tule kaipaamaan.
Täysi lava!
Onko talossa nyt tyhjää ja näkyykö muutos? No, ehkä jos osaa katsoa oikeaan nurkkaan ja tietää, mitä sieltä poistui. Vaikka viisi sohvaa lähti, neljä jäi vielä. Jätelavayritys saa siis varmasti jatkokeikkoja Pikkalan vanhalle koululle.
Seuraavaksi pitää kuitenkin vuokrata pakettiauto ja tehdä muutama keikka kierrätyspisteelle. Valmiiksi laatikoitu sähköromu, metalli, sekajäte ja paperi odottavat jo kierrätystä. Kertyneet kasat pitää tyhjentää ennen kuin uusia voi koota.
Pinoja ja laatikoita kertyy helposti kaikkialle ja tämän takia rauhoitin pääsiäisenä muutamat keskeiset oleskelutilat. On kivempi tulla kesällä talolle pidemmäksi aikaa kun joka paikka ei tursua epämääräistä rompetta.
Näkymä järvelle harmaana pääsiäispäivänä.
Vaikka ei voikaan sanoa, että talo olisi jätelavaurakan jälkeen edes puolityhjä, pääsiäisen tyhjennys toi mukanaan tunteen, että jokin on nytkähtänyt eteenpäin.
Kun vanhat, likaiset ja rikkinäiset tavarat saatiin edes osaksi pois talosta, näkee seuraavan kerroksen selkeämmin. Tästä on hyvä jatkaa.
