Talon myynti
Kukat valmiina asuntonäytöille.
Olin jo syksyllä 2025 asettanut tavoitteen. Kesän alussa talo pitäisi saada myyntiin. Toukokuussa ryhdyin tuumasta toimeen. Edessä oli muutama intensiivinen tyhjennyspäivä ja sitten talon pitäisi olla siinä kunnossa että sen voisi kuvata ilmoitusta varten.
Jälleen sain apua ystävältä. On melkoinen ihme kuinka monta laatikollista kirjoja kirjahyllyistä saa purettua. Ystävän kanssa raahasimme laatikon toisensa jälkeen kierrätyskeskukseen ja jätelavalle. Kävin myös äitini työhuoneen kimppuun. Olin vältellyt siihen tarttumista koska tiesin että jokainen paperi tuli käydä läpi ja määritellä mitä kaikkea arkistoida Suomalaisen kirjallisuuden seuralle ja mitä heittää pois.
Eri huoneiden kirjahyllyistä poistettiin satoja kirjoja.
Äitini oli säästänyt kaiken. Joulukortit, kirjeet, animaatioelokuviin käsin väritetyt kalvot, 70-luvun Noppa -lastenohjelmaan tehdyt, kunnianhimoiset paperileikkaustekniikalla valmistetut kuvituskuvat ja muun muassa pienen paperikassikokoelman.
Tietoisku.
Kauniit kassit.
Minttujen ja muiden äitini kirjoittamien kirjojen kuvitukset eivät olleet kovin järjestelmällisesti lajiteltu. Iso osa originaaleja on lahjoitettu pois, mutta silti pelkästään kirjojen kuvia tuli kasaan useampi laatikollinen. Käytin lopulta varmaan 10 tuntia pelkästään äitini työhuoneen tyhjentämiseen, niin hidasta työ oli.
Äitini säästi viimeisen askinsa lopettaessaan tupakoinnin.
Talon myyntikuntoon saattamisen lisäksi piti etsiä sille välittäjä. Ensin tuntui kovin hankalalta lähestyä välittäjiä. Sitten kun sähköpostit oli lähetetty, prosessi käynnistyisi eikä siitä voinut enää perääntyä. Talon myynti lähestyi vääjäämättä.
Lopullisuuden lisäksi se tuntui myös helpottavalta. Takaraivossani pelkäsin myös myyntiajan venymistä ja lopullista myyntihintaa.
Ehkä tunnetuin talon asukkaista.
Koska kohde on ainutlaatuinen, oli vaikea kuvitella kuinka paljon aitoa kiinnostusta se herättäisi ja minkälaisissa potentiaalisissa ostajissa. Osasin kuvitella uteliaat ihmiset, mutta oli vaikea miettiä minkälainen ihminen, perhe tai taho talon lopulta ostaa. Ehkä siksi että ajatus talon siirtymisestä eteenpäin oli edelleen niin outo.
Talo ensimmäisinä vuosina vanhempieni omistuksessa.
Etsin tekoälyn avulla kolme eri profiilin välittäjää ja lähetin heille tietopaketin. En etsinyt vain halvinta ja tehokkainta, vaan sellaista joka osaa löytää ja valita juuri oikean ostajan. Vaikka kuntotarkastus olikin tehty, oli minulle tärkeää että ostaja tietäisi mihin lähtee.
Projekti tulisi olemaan iso ja riskit yllätysten löytymiseen korjausprojektissa ilmeiset. Jos ostaja säikähtäisi heti ensimmäisestä vastoinkäymisestä, saisin pelätä reklamaatioita viiden vuoden vastuuajan loppuun.
”noin halpa!”
Välittäjistä valikoitui lopulta talon jo äitini perukirjaan arvioinut paikallinen nainen, jonka jämpti ote ja aktiivinen olemus vakuutti. Kuvat otettiin ja heinäkuun alussa talo oli myynnissä. Noin vain. Myyntihinta puhutti monia ja sain vastata lukuisiin “noin halpa!” kommentteihin.
Vaikka isäni oli vielä eläessään ollut vakuuttunut miljoonan arvoisesta omaisuudestaan, olin itse realisti. Tiesin, että korjausvelka oli vähintään satoja tuhansia euroja ja olin henkisesti valmis alhaiseen hintaan.
Tässä työhuoneesta on lähtenyt jo reilusti tavaraa.
Myynti-ilmoitus julkaistiin kaksi päivää ennen kesälomaani. Välittäjän puhelin alkoi soida ja sähköposti laulaa. Viimeisenä työpäivänäni ennen lomaa varoitin pomoani: Jos talo myydään lomani aikana joudun ottamaan lisää lomaa lopputyhjennykseen. Kaikille tiedustelleille lähetettiin kuntoraportti ennen kuin näyttöä lähdettiin edes ehdottamaan. Turhia käyntejä ei haluttu.
Valokuvauskunnossa.
Sitten tapahtui jotain kummallista. Ensimmäiselle näytölle tuli ihmisiä, puhelimeni hälytti valvontakameran reagoidessa ihmisiin pihalla. Katsoin livenä kun auto toisensa perään ajoi pihaan ja ihmisiä käveli kohti ovea.
Kun näyttö oli ohi, välittäjä soitti minulle. Täyden hinnan tarjous oli annettu. En aivan ymmärtänyt tilannetta. Oliko joku siis tehnyt heti ensimmäisellä näytöllä tarjouksen? Samantien? Täyteen hintaan? Tätä piti sulatella.
Myynti-ilmoitus.
Koska välittäjän puhelin ja sähköposti kävivät edelleen kuumina ja uusia näyttöjä sovittiin, päätimme pysyä rauhallisina. Emme hyväksyneet tarjousta vaan päätimme odottaa ainakin viikon että sovitut näytöt ehdittäisiin pitää.
Lähdin Viroon lomamatkalle ja soittelimme välittäjän kanssa joka päivä. “Onko se joku sun sukulainen” kysyi lapseni, kun yhteydenpito oli tiiviimmillään.
”Olin varma että talo saisi arvoisensa ostajan ja uuden alun.”
Puolitoista viikkoa ensimmäisen tarjouksen jälkeen oltiinkin tilanteessa jossa kaksi ostajaehdokasta korotti hintaa kilpaa.
Välittäjä oli varmistanut että molemmat tahot olivat oikeanlaisia ostajakandidaatteja. He tietäisivät mihin lähtivät ja olivat kirjoittaneet itsestään ja aikeistaan talon suhteen kauniit kirjeet.
Molemmilla oli kaupan ehtoihin kirjattu vastuu riskeistä ostajalle ja taloon saisi vieläpä jäädä huonekaluja. Oli mahdoton tehdä eroa ostajien välillä, olin varma että talo saisi jokatapauksessa arvoisensa ostajan ja uuden alun.
Myyty talo.
”Näin tämän pitikin mennä.”
Lopulta kauppa ratkesi toisen ehdokkaan hypätessä pois ja talosta sovittiin hinta yli pyynnin. Tuntui epäuskoiselta. Menikö talo tosiaan kaupaksi kahdessa viikossa? Olin ollut varautunut jopa useiden vuosien prosessiin, vaikka samalla tiesin että myös näin saattaisi käydä.
Yllättäen ostajapariskunnan mies paljastui vielä aivan naapurissa asuvan ystävämme sukulaiseksi, tuli kaupoista varma olo. Näin tämän pitikin mennä.
Kun mielessä lepatti jo lopullinen luopuminen, samalla päässä pyöri tuhat ajatusta. Lopputyhjennys on tehtävä, myös autotalliin, vajoihin ja rantaan. Töitä ennen oli kuitenkin tärkeämpääkin tekemistä. Talolla tulisi järjestää viimeiset juhlat. Eivätkä mitkä tahansa kekkerit, vaan kaksipäiväiset festivaalit.
Näissäkään juhlissa ei tulisi olemaan poniajelua.
