Kesähommia ja pihakirppis
Jo toukokuussa oli selvää, ettemme raataisi talolla koko kesää. Lomailulle pitäisi olla myös aikaa. Sitä olikin ja heinäkuun puolivälissä alkoi jo tuntua, ettei mikään ollut edistynyt – ainakaan niin paljon kuin olisin itse halunnut. Jätelavat olivat seisseet puolityhjinä jo toukokuun lopusta, eikä suunniteltua pihakirppistä oltu mietitty lainkaan.
Näkymä alppimajasta.
Ei tietenkään pidä ihan paikkaansa, ettei tuohon mennessä olisi tapahtunut mitään.
Näkymä ilman alppimajaa.
Facebookista löytynyt romunkerääjä Rasmus auttoi hävittämään pakettiautoittain rautaromua sekä isäni pihalle kyhäämän “alppimajan”. Pressukatos oli täynnä rikkinäisiä laitteita, vääntyneitä rakennustelineitä ja muita osia. Rasmus osti myös katoksessa vuosia lojuneen henkilönostimen – sellainenkin kun löytyi nurkista.
Lisää jätelavoja ja omistajaa vaihtanut henkilönostin.
Heinä–elokuussa päätimme kirittää kesähommia. Ensin tontilla kävivät puunkaatajat, jotka olivat olleet naapurilla samoissa töissä. Olin jo aiemmin merkinnyt kaadettavia puita: mm. kasvimaalle kasvaneen pienen metsän, rannan maiseman peittäneet lepät ja talon kylkeä raapivan vaahteran.
Järvi näkyvissä!
Kun puunkaatajat vihdoin tulivat, roudattiin puita pois useampi kuormallinen. Ranta avartui huomattavasti, ja metsäkoneen jäljiltä tie sinne leventyi.
Puusavotta hellepäivänä.
Tartuimme myös ikävämpiin tyhjennystehtäviin. Portaiden alle tehdystä komerosta löytyi kasapäin kaikenlaista kuten rakennustarvikkeita ja nippukaupalla vanhoja MacWorld-lehtiä. Saunan parvella taas lojui hiirenkakkaisia patjoja. Romuvarastona käytetystä sivuhuoneesta paljastui avaamaton ilmalämpöpumppu, vesipolkupyörä (!) ja muumioitunut rotta.
Pesukoneen rumpu, säästetty syystä?
“Raivaaminen ei aiheuttanut tunnontuskia.”
Sorttiasemalle päätyi pari autollista sähköromua, ja talosta tyhjeni kolmella kontillisella. Hetken harkitsin, säilyttäisinkö kookkaan maalauksen isästäni nuorena, mutta muuten raivaaminen ei aiheuttanut tunnontuskia.
Kylttitalkoot.
Sitten päätimme sopia kirpparipäivän. Päiväksi valikoitui elokuun puolivälin jälkeinen sunnuntai. Suunnitelma oli selvä: lapsi pitäisi naapurin lasten kanssa kahvilaa, ja me myisimme valikoitua tavaraa sisältä ja autotallista mitä vaan “pengo itse” -mentaliteetillä.
Innokas kahvilanmyyjä.
Kirpparipäivän lähestyessä sääennuste piti jännitystä yllä. Jos sataisi, viritettäisiinkö teltta vai muovitettaisiinko pöydät? Kyltit maalattiin ja vietiin Hangontien haaraan. Mainostettiin paikallisissa FB-ryhmissä. Kahvilanpitäjät suunnittelivat valikoimaa. Pöydät vuokrattiin ja apukäsiä haalittiin. Hinnoiteltiin ahkerasti.
Tavaraa olikin paljon: astioita, leluja, keräilytavaraa, äitini kirjojen originaaleja ja se kokonainen autotalli pengottavaksi.
Tavaroita kirppistä odottamassa.
“Kun portit avattiin, kuhina alkoi välittömästi. ”
Kirpparipäivään ilmoittautui ihana määrä ystäviä auttamaan. Pystytimme pöydät, keitimme kahvit ja kannoimme tavarat ulos. Samalla katselimme jonon muodostumista porttien ulkopuolelle – ainakin kymmenen ihmistä oli löytänyt paikalle! Kun portit avattiin, kuhina alkoi välittömästi.
Ensimmäisen tunnin jälkeen katsoin ihmetellen kelloa. Kuvittelin koko ajan jo melkein kuluneen, mutta olikin mennyt vasta hetki.
Kuhinaa kirpparilla.
Huokaisin helpotuksesta, kun ihmisiä oli ensimmäisten parin tunnin ajan koko ajan runsaasti. Tuttuja, vieraita ja vanhoja tuttuja: jokirannan naapurit 1980-luvun vaihteesta, lapsenvahtini 1980-luvun puolivälistä, vanha koulukaveri ja useita nykyisiä naapureita. Kaikki rupattelivat iloisesti löytöjen teon lomassa.
Tavarat vähenivät tasaista tahtia, ja autotallista kannettiin autoihin mitä kummallisempia asioita. Kahvilanpitäjät mainostivat reippaasti tarjontaa, ja mustikkapiirakka sekä muffinssit maistuivat. Pahin sadealuekin väisti kirpputorin.
Kirppari ei olisi ollut mahdollinen ilman ystävien apua.
Kun kirpputori päättyi, oli selvää, että se oli menestys. Tavaraa toki jäi, mutta sitä myös meni. Kuntopyörä, ilmalämpöpumppu, astiat, koriste-esineet, työkalut ja originaalit vaihtoivat omistajaa kiitettävällä tahdilla. Konsepti oli toimiva, ja se kannattaa varmasti toistaa – ei kuitenkaan ihan heti, sen verran uupuneita olimme päivän jälkeen.
Väsynyt mutta tyytyväinen.
Vaikka ystävät auttoivat valtavasti, oli kirpparipäivä kesän aherruksen päälle melkoinen rutistus. Toivuin siitä melkein koko seuraavan viikon. Onneksi pihakirppistä ei kohta enää viitsisi säiden puolesta järjestääkään, joten seuraavan voi suosiolla jättää kesään 2026.
Siihen asti hommaa riittää joten tylsää ei ehdi syksyn ja talven aikana tulla. Seuraavaksi pitäisi pikkuhiljaa tarttua isäni studion läpikäyntiin ja käynnistää talon myyntisuunnitelmat.
